tiistai 23. joulukuuta 2008

Kiiltävää lasia



Joulukuussa maakunta-arkiston uudisrakennuksen ulkonäkö muuttui julkisivulasien myötä. Ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat asiakaspalvelutilat ovat kokonaan lasin takana; sen lisäksi toimisto-osan muista osista erottava valokanjoni saa kauttaaltaan lasikatteen. Uudisrakennuksen ulkonäköön tulee vielä yksi muutos, kun toimisto-osa saa oman pintaelementtinsä.

Lasien ja seinien takana sisätyöt edistyvät suunnitellusti. Arkistotiloissa voidaan aloittaa vuodenvaihteen jälkeen jo hyllyjen asentaminen.























Hämeenlinnan maakunta-arkisto toivottaa kaikille bloginsa lukijoille oikein rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle 2009!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Valmis palapeli



Maakunta-arkiston uudisrakennus alkaa olla täysikasvuinen. Julkisivupalapelissä ovat kaikki palat jo paikoillaan, mutta pihanpuolta hallitsee melkoinen telineviidakko. Asiakaspalvelu- ja arkistotila-osaa yhden kerroksen verran korkeammaksi kohoavan toimisto-osan viidennettä kerrosta vielä rakennetaan. Sisätyötkin ovat päässeet hyvään vauhtiin.


tiistai 30. syyskuuta 2008

Syksyn satoa


Sisätyöt työmaalla ovat edistyneet yleisaikataulun mukaisesti. Väliseiniä on muurattu niin ensimmäisen kerroksen asiakaspalvelutiloissa kuin toisen kerroksen arkistotiloissakin. Toisessa kerroksessa alkaa työhuoneidenkin paikat hiljalleen hahmottua.


Arkkitehtien perusratkaisu uudisrakennuksen suunnittelussa on ollut maakunta-arkiston toiminnallisten osioiden selväpiirteinen eriyttäminen. Ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat asiakaspalvelutilat, joiden yläpuolella sijaitsevat arkistotilat. Työtilat on sijoitettu neljään kerrokseen pihan puolelle. Toimisto-osan erottaa arkisto- ja asiakaspalvelutiloista niiden väliin jäävä valokanjoni, johon aikanaan tulee rakennuksen pääporras. Valokanjonissa ei vielä portaita ole, mutta muutama arkistotiloihin johtava silta on jo nähtävissä oikeilla paikoillaan (ks. kuva).

.








































Syksyisen värikkäitä maisemia kelpaa vielä ihastella maakunta-arkiston uudisrakennuksen neljännestä kerroksesta. Valmiista rakennuksesta näitä näkymiä ei näe, sillä arkistotilat ovat määräysten mukaisesti ikkunattomia.


tiistai 2. syyskuuta 2008

Peruskiven muuraus


Tänään muurattiin Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennuksen peruskivi arvovaltaisen kutsuvierasjoukon johdolla.

Ihan oikealle paikalleen peruskiveä ei enää rakennustöiden tässä vaiheessa saatu muurattua, vaan tilaisuus järjestettiin käytännön syistä ensimmäisessä kerroksessa, suunnilleen tulevan asiakaspalvelupisteen kohdalla. Peruskivi sijoitetaan luonnollisesti myöhemmin oikealle paikalleen talon perustuksiin.

























perjantai 29. elokuuta 2008

Enemmän sisältöä







Ei maakunta-arkiston uudisrakennus pelkkää pintaa ole; sisätyötkin ovat päässeet hyvään vauhtiin.

Rakennusvaiheessa on näkyvissä myös sellaista, jota valmiissa rakennuksessa e
i huomaa - kuten esimerkiksi katon putkiviidakko, jonka tarkoituksena on taata niin asiakirjoille, asiakkaille kuin henkilökunnallekin nykyistä paremmat olosuhteet.

























tiistai 19. elokuuta 2008

Palapeli rakentuu


Uudisrakennuksen julkisivustakin alkaa saada jo paremman käsityksen, kun palapelin palat loksahtavat paikoilleen. Mutta mitä jykevän julkisivun taakse kätkeytyykään?

Katutasoon tulevat maakunta-arkiston uudisrakennuksen yleisötilat. Niiden yläpuolelle
on sijoitettu arkistotilat eli makasiinit. Arkistotilat muodostavat umpiseinäisen "säiliön", jonka julkisivut sekä ulkona että rakennuksen sisällä ovat graafista betonia. Arkkitehtien vision mukaan kolmikerroksisesta arkistokontista muodostuu moderni "kirjokansi", rakennuksen tunnuskuva.






Näkyvälle paikalle nousevan uudisrakennuksen ainutlaatuinen julkisivu onkin jo herättänyt mielenkiintoa ohikulkijoissa, joten jo nyt voidaan sanoa, että maakunta-arkiston tunnistettavuus lisääntyy uudisrakennuksen myötä merkittävästi.











maanantai 4. elokuuta 2008

Työmaan eloa


Samalla kun ensimmäisen kerroksen runkotyöt vielä jatkuvat, käynnistyy elokuun myötä rakennustöissä uusia vaiheita. Ensimmäinen kerros täydentyy ensin IV-kanavilla ja putkirungoilla, ja viikolla 33 aloitetaan aikataulun mukaan lämmönjakokeskuksen rakentaminen.
























Uudisrakennuksen "takapuolikin" on saanut ensimmäiset muotonsa. Ensimmäisen kerrokseen takapihan puolelle (ks. kuva) sijoittuvat mm. vastaanottotilat, joiden kautta maakunta-arkistoon vastaanotettavien arkistojen siirrot hoituvat tulevaisuudessa sujuvasti. Asiakkaat vastaanotetaan jatkossakin talon paraatipuolelta.


perjantai 25. heinäkuuta 2008

Uusia tasoja


Uudisrakennuksen ulottuvuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua, kun ensimmäisen kerroksen runkotyöt edistyvät aikataulun mukaisesti. Kuluneella viikolla valettiin mm. Aittatien puoleisen seinän palkit sekä aloitettiin väestönsuojan holvin valu. Myös ensimmäistä välipohjaa on alettu rakentaa - työmiehet pääsevät jo ihailemaan näkymiä toisesta kerroksesta!






Valmiissa rakennuksessa tulee aikanaan olemaan neljä kerrosta, joten ylöspäin on vielä mentävä...


keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ahkeraa urakointia


Satunnaisetkaan ohikulkijat eivät enää voi olla huomaamatta maakunta-arkiston uudisrakennuksen työmaata: niin vauhdilla talo tontille nousee. Ero huhtikuun lopun aloitustilanteeseen on jo selkeä.




tiistai 1. heinäkuuta 2008

Ensimmäinen pala


Uudisrakennuksen pohja alkaa hahmoittua entistä selvemmin. Aittatien puolelle sijoittuvan pääoven paikkakin erottuu hyvin (ks. ensimmäinen kuva). Pääovelta katsottuna vasemmalle sijoittuu asiakaspalvelupiste, oikealle etualalle puolestaan tutkijasalit. Rakennus alkaa saada jo myös vertikaalista ulottuvuutta: taka-alalla näkyy kaksi kannatinpylvään valumuottia, ja muidenkin pylväiden paikat ovat pääteltävissä raudoituksen avulla (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla).



Heinäkuun kunniaksi pystytettiin ensimmäiset seinäelementit rakennuksen lounaan puoleiselle sivulle. Graafisesta betonista rakentuvasta julkisivusta muodostuu melkoisen iso palapeli. Rakennesuunnittelijan vaativana tehtävänä on ollut suunnitella, miten palapelin palat kiinnitetään toisiinsa.

torstai 19. kesäkuuta 2008

Juhannuskuulumisia

Juhannusaaton aattona töitä paiskittiin vielä ja rakenteet näyttävät edistyvän mukavasti.


























Oikein hauskaa Juhannusta niin rakentajille kuin muillekin!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Kurkistus tulevaan


Pohjatyöt ovat eden
neet jo anturoista palkkeihin, ja rakennuksen ulkomuoto alkaa pikkuhiljaa hahmoittua Viipurintien ja Aittatien kulmaukseen. Mainostetaanpa jopa maakunta-arkiston tulevaa toimintaakin yhden osa-alueen verran työmaan aitaukseen ripustetussa kyltissä...

















Maakunta-arkiston uudisrakennuksen julkisivuakin
valmistellaan myös jo kiivaasti. Julkisivu on ensimmäisen kerroksen kohdalta lasia, mutta siitä ylöspäin hieman raskaampaa ainesta...


Nimittäin ensimmäistä kertaa Suomessa julkisivu valmistetaan graafisesta betonista, johon kaiverretaan (tai oikeammin pestään erikoiskalvon avulla) merkkejä, sanoja, kuvioita ja kuvia, jotka on valittu maakunta-arkistossa säilytettävistä asiakirjoista. Kuvioita on kahdenlaisia: noin kolme metriä korkeita isoja kuvioita on yhteensä neljä erilaista (kuvassa Suomi-neito; klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi), ja pienempiä kuvioita on useita erilaisia. Betonin pinnassa kuvio muodostuu kontrastista puhdasvalu- sekä hienopesupinnan välillä.

Julkisivun graafisen ulkomuodon on suunnitellut graafikko Aimo Katajamäki, ja graafinen betoni valmistetaan Parman Kangasalan tehtaalla.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Paalut piiloon


Pohjatyöt on aloitettu ja ensimmäiset anturat valettu.

Tontilla kävi melkoinen vilske, kun yhden anturan muottia koottiin, toisen purettiin, kolmatta valettiin, neljännen paikkaa pohjustettiin, viidennen mittailtiin; nosturi liikutti rautanippuja, betoniauto pyöritti lastiaan... Rakennustöiden edistymistä on iloa seurata!

maanantai 26. toukokuuta 2008

Nostetta


Hyvin onnistunut uudisrakennuksen paalutus valmistui viikolla 20, ja paalutuskone katosi työmaalta. Sen tilalle alettiin seuraavalla viikolla koota nosturia, joka nousi korkeuksiin vielä korkeamman nosturin edesauttamana. Komea nosturi hallitsee nyt työmaata keskeiseltä paikalta, uudisrakennuksen sisäpihalta, suunnilleen tulevan lastauslaiturin kohdalta.





Seuraavana työlistalla ovat pohjatyöt, joita on jo (kuvassa) pohjustettu Viipurintien puoleiselta sivulta.