tiistai 11. elokuuta 2009

Paikoillanne... valmiit...


Tänään tiistaina uudessa maakunta-arkistossa tehtiin vielä viimeisiä silauksia ja järjesteltiin paikkoja, jotta kaikki olisi valmiina huomisia avajaisia varten.


Ensimmäisessä kerroksessa arkiston asiakkaita odottavat 21-paikkaiset tutkija- ja mikrofilmisalit, luentosali ja ensimmäistä kertaa selkeisiin, yhtenäisiin tiloihin päässyt käsikirjasto - sekä tietenkin maakunta-arkiston palveleva henkilökunta.







Tervetuloa, avaamme ovet huomenna klo 8.00!






perjantai 31. heinäkuuta 2009

Autio talo


Arvi Kariston katu 2A oli tänään viimeistä päivää maakunta-arkiston käytössä. Aineistojen muutto saatiin tehtyä suunnitellussa aikataulussa ja vanhat tilat tyhjennettyä vuokrasopimuksen umpeutuessa. Autioksi talo ei kuitenkaan lopullisesti jää: Hämeenlinnan kaupungilta kiinteistön ostanut rakennusyhtiö rakentaa tilalle asuntoja.


Tyhjät tilat näyttivät ihan eri tiloilta kuin niiltä, joissa maakunta-arkisto toimi yli 30 vuotta. Kuinka moni arkiston asiakkaistakaan tiesi nauttivansa eväänsä Café Josefinassa?...



Hyvästi Arvi Kariston katu, täältä tullaan Aittatie!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Uuden ajan kynnyksellä


Hämeenlinnan maakunta-arkiston tutkijasali Arvi Kariston kadulla oli viimeistä päivää avoinna perjantaina 29.5.2009. Viimeinen asiakas poistui arkistosta yhden aikoihin. Seuraavan kerran maakunta-arkiston tutkijasalit avautuvat asiakkaille uudisrakennuksessa Aittatiellä näillä näkymin keskiviikkona 12.8.2009 klo 8.00.

Maakunta-arkiston henkilökunta keskittyy nyt yksinomaan muuttoon. Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä vanha tutkijasali sisustettiin uudestaan, jotta käsikirjaston muutolle saatiin enemmän tilaa.





















Aineistojen muutto Aittatielle sujuu suunnitelmien ja aikataulujen mukaan; tänään aloitettiin lääninhallituksen arkistojen muutto.

maanantai 4. toukokuuta 2009

10 viikon urakka


Tänään maanantaina koitti kauan odotettu ja suunniteltu h-hetki: maakunta-arkiston muutto uusiin tiloihin alkoi. Ihan hetkessä muutto ei tapahdu: 10 hyllykilometrin aineiston muutolle on varattu aikaa 10 viikkoa. Muuton fyysisestä osuudesta vastaa muuttofirma; maakunta-arkiston henkilökunnan tehtävänä on valvoa, että kaikki aineistot muutetaan ja hyllytetään oikeassa järjestyksessä.























Uudet arkistotilat alkoivat jo heti muuton ensimmäisenä päivänä näyttää oikeilta arkistotiloilta, kun laamaninoikeuksien arkistoja oli laitettu paikoilleen.

torstai 30. huhtikuuta 2009

Vapusta vappuun



Maakunta-arkiston uudisrakennus luovutettiin tänään vapunaattona virallisesti rakennuttajalta tilaajalle eli Senaatti-kiinteistölle. Vapusta vappuun kestänyt rakennustyö ei kuitenkaan aivan vielä ole päättynyt, vaan rakennuksessa tehdään yhä viimeistelytöitä.

Asiakas- ja toimistotilat odottavat käyttäjien lisäksi vielä kalusteita, ja arkistotilat arkistoaineistoja. Aineistojen muutto päästäänkin aloittamaan heti vapun jälkeen.
























perjantai 24. huhtikuuta 2009

Yksivuotispäivä


Tänään perjantaina tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennuksen
rakennustyöt alkoivat. Kuvista voi verrata, miten työ on vuodessa edistynyt ja kaupunkikuva muuttunut.


Pihanpuolelta tarkastellessa tulee tosin miettineeksi, onko edistystä tapahtunutkaan... Kaivinkone jyllää taas tontilla kuten vuosi takaperinkin.


maanantai 20. huhtikuuta 2009

Puoli kuuta...


Hämeenlinnan maakunta-arkiston muuton alkamiseen on tänään maanantaina aikaa tasan kaksi viikkoa. Uudisrakennuksen viimeistelyvauhti on myös sen mukainen. Lähes valmiista tiloista ovat eri toiminnalliset osat jo helposti erotettavissa.

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen Oy:n laatimasta irtokalustepohjasta (piirroksen saa suuremmaksi klikkaamalla) nähdään, miten ensimmäisen kerroksen asiakastilojen toiminnot on sijoitettu. Suunnitelmaan on tehty muutamia muutoksia sen laatimisen (11.7.2008) jälkeen, joten ihan samanlaisena se ei toteudu.


Aittatien pääovesta sisään astuttaessa huomio kiinnittyy violettiin kaareen, jonka takaa löytyvät vaatesäilytys ja lokerikot asiakkaiden laukuille. Oikealla puolella lasikaaren takana ovat tutkijasalit, joita vastapäätä sijoittuu asiakaspalvelu.

Suoran lasiseinän takaa löytyy puolestaan mikrofilmisali. Saliin tulee 21 lukupaikkaa, joilla voi tutkia mikrofilmejä, selata tietokantoja sekä tutustua mm. sukututkimuskirjallisuuteen. Mikrofilmisalin perällä näkyvät kolme tutkijahuonetta (klikkaa kuvia, jos haluat nähdä tarkemmin!).

torstai 9. huhtikuuta 2009

Valmiita näkymiä






















Uudisrakennuksen pintapuoli on viimeistä silausta vaille valmis. Toimisto-osa on verhottu kauttaaltaan ruskeiksi maalatuilla alumiinilevyillä, ja graafisten betonilaattojen saumauksia viimeistellään.

Katolle laitetaan vielä lisäkerros kattohuopaa ja poistetaan rakennusaikaiset kaiteet ja muut rakennelmat. Mutta jo nyt katolta avautuvia maisemia kelpaa katsella varsinkin aurinkoisena päivänä.



Hämeenlinnan maakunta-arkisto toivottaa kaikille bloginsa lukijoille hyvää pääsiäistä!

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Väriläikkiä



Jos arkistoa pitäisi kuvata yhdellä värillä, olisi monen vastaus varmasti "harmaa". Harmaata väriä löytyy kyllä maakunta-arkiston uudisrakennuksesta monesta kohtaa, niin sisältä kuin ulkoakin, monessa eri sävyssä. Mutta kuten kuvista näkyy, ovat arkkitehdit halunneet tuoda myös muita värejä arkistoon.



Vihreän kaaren takaa löytyy maakunta-arkiston uusi luentosali, jonka takaseinä on puolestaan sininen. Samaa sinistä väriä löytyy myös mikrofilmien lukusalin perällä näkyvien kolmen tutkijahuoneen seinistä. Ensimmäisen kerroksen asiakastiloihin tulee vielä kolmaskin huomioväri, mutta siitä enemmän toisella kertaa...



Alkuperäisten asiakirjojen tutkijoille tarkoitetut kaksi tutkijasalia sijoittuvat lasikaaren taakse pääovelta katsottuna oikealle puolelle, Viipurintien varteen. Tutkijasalit ja luentosali muodostavat näin omat "saarekkeensa" avarassa ensimmäisessä kerroksessa.


tiistai 31. maaliskuuta 2009

Loppusuora häämöttää


Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennuksen rakennusprojektin kaartuessa loppusuoralle on hyvä hetki raottaa lisää arkiston ovia. Uudisrakennuksen myötä maakunta-arkiston hyllykapasiteetti lähes kolminkertaistuu 28 hyllykilometriin. Kolmeen kerrokseen sijoitettujen 12 arkistomakasiinin olosuhteita säädellään ilmaistointilaitteilla, joille on varattu koko viides kerros. Arkistotiloja koskevat tarkat rakenne- ja olosuhdemääräykset, joita noudattamalla turvataan asiakirjojen säilyminen.

Toimisto-osan käytävät ovat saaneet uutta ilmettä, kun henkilökunnan työhuoneiden puuraamisia lasiseiniä on asennettu paikoilleen. Myös metallilevyillä päällystetyt toimistokäytävien kaiteet alkavat olla lähellä valmista. Lasiseinien läpi kelpaa aikanaan ihastella graafista betoniseinää...